Hertan ja Martan 
ensimmäinen seikkailu uudessa jännittävässä lastenkirjassa alkaa ihan pian! 
Uusi lasten satukirja julkaistaan vuonna 2018 . Liity nyt sähköpostilistalle ja kuulet julkaisusta ensimmäisenä! 

Moi! Olen Hanna, diplomi-insinööri, startup-yrittäjä ja Hertan ja Martan seikkailuiden kirjoittaja ja kuvittaja.

 

Tykkään eläimistä, luonnosta, uusien juttujen luomisesta ja kauniista asioista. Olen pienestä pitäen ollut enemmän mekko- kuin farkkutyttö. Olen myös pienestä pitäen pitänyt matematiikasta, ja ehkäpä juuri siitä syystä kirjoitin ala-asteella ystäväkirjaan ”Minusta tulee isona diplomi-insinööri”, vaikka lapsuuden lähipiirissäni ei ollut insinöörejä. Sille tielle päädyin ja sillä tiellä olen edelleen. Työurani on kulkenut koru- ja koneteollisuuden kautta edelleen startup-yrittäjäksi, kun vuonna 2015 perustin Momzie Oy:n

 

Hertta ja Martta -tarinoiden avulla pyrin kannustamaan tyttöjä itsenäiseen luovaan ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja kiinnostumaan teknologiasta. Hertta ja Martta ovat kunnianhimoisia ja katsovat tulevaisuuteen eivätkä menneeseen. Teknologia on jo ympäröinyt elämämme ja lähitulevaisuudessa teknologinen kehitys muuttaa maailmaa luultavasti enemmän kuin uskommekaan. Meidän on saatava enemmän myös tyttöjä mukaan viemään tätä kehitystä eteenpäin.

suojatkaa korvanne sillä kohta räjähtää ja ihan kirjaimellisesti!

 

Tämä tarina ei lopu taikatemppuihin tai prinsessahäihin. Jännittäviä käänteitä, hullunkurisia sattumuksia ja reippaita roolimalleja tarina sisältää sitäkin enemmän. Naapurustoonne muuttaa vuonna 2018 kaksi iloista ja itsevarmaa sisarusta.

 

Saammeko esitellä Hertan ja Martan.

4... 3... 2... 1...

 

 
 

Hertta ja Martta eivät ole prinsessoja, mutta he kyllä pitävät prinsessasaduista. Martta tosin hämmästelee miksi prinsessoilla on aina niin pitkät jalat. Hertta puolestaan tietää, että prinsessasadut eivät oikeasti ole totta, koska saduissa näkyvät prinsessalinnat eivät oikeasti pysy kaatumatta pystyssä. Isä oli tästä eri mieltä, joten Hertta rakensi pahvista Prinsessa Ruususen linnan pienoismallin, eikä se pysynyt pystyssä.

 

Hertan ja Martan seikkailut innostavat ja inspiroivat pistämään tuumasta toimeen. Mikään ongelma ei ole liian vaikea ratkaistavaksi, kun nämä sisarukset pääsevät vauhtiin. Tukijoukkoina seikkailuissa esiintyy jalkapalloa rakastava miellyttävä ja maltillinen isä, tomera ja toiminnallinen Tove-täti sekä aina Martan mukana kulkeva pehmoinen ja pullea Pingu-pingviini.

 

Ensimmäisessä seikkailussaan Hertta ja Martta päätyvät avaruuteen. Raketilla lentäminen tai avaruusleivän syöminen ei sisaruksien päätä huimaa. Arvoitukset ja puuhapähkinät johtavat naurettaviin naurukohtauksiin, piskuisiin pettymyksiin ja onnellisiin onnistumisiin.

 

Hertan ja Martan ensimmäinen seikkailu julkaistaan vuonna 2018 suomeksi ja englanniksi.

 
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now